Orja tuli. Säkissä.

Ette arvaakaan, miten muikeana orja on odotellut tätä tulemista. Siitä saakka, kun äänestyksen tulos ratkesi, on täällä meillä asunut varsin tyytyväinen orja. Noh, kaipa mikä tahansa tulos olisi ollut mieleinen, koska lopputulema on sama. Ehkä tässä kuitenkin viehätti orjaa se täysi avuttomuus ja osattomuus omassa tulemisessa – hän tiesi, että tulisi jossain kohtaa, mutta hän ei voisi tehdä muuta kuin olla ja odottaa.

Ja odottaa orjan pitikin.

Sulloin orjan säkkiin illalla. Kiristin säkin nyörit oikein kireälle, paitsi kyrvän kohdalta jätin ne hieman löyhemmälle, jotta sain sen otettua esiin. Luonnollisesti tämä ei riittänyt, joten kiristin orjan ympärille vielä remmejä ja köyttä. Otin muzzle-maskin (jota jossain myös puolimaskiksi kutsutaan) ja puin sen orjan päähän. Viimeistelin koko komeuden vielä silmälapuilla ja kuulosuojaimilla.

Kun orja oli säkissä, aistit rajoitettuna, otin hänen kyrpänsä käteeni ja hieroin sitä hetken. Vain sen verran, että sain sen mahdollisimman kovaksi ja sen jälkeen jätin orjan yksin.

Jonkin ajan kuluttua menin kiusaamaan orjaa lisää. Otin magic wandin aseekseni ja asetin sen orjan kyrpää vasten. Tämä oli orjalle varsin mieluinen yllätys ja raukka varmaan luuli, että nyt hän saa tulla. Ei. Hieroin orjan kyrpää magic wandilla vain juuri sen verran, että se alkoi tuntua hyvältä ja sitten lopetin.

Kiipesin orjan päälle hajareisin ja laskeuduin istumaan kevyesti hänen kyrpänsä päälle. Nojasin eteenpäin ja hengitin orjan kasvoille samalla kun hieroin klitoristani kyrpää vasten. En kuitenkaan ollut valmis päästämään orjaa vielä sisälleni, joten jätin hänet taas yksin.

Kun palasin orjan luo seuraavan kerran kiipesin taas orjan päälle ja jatkoin hänen kiusaamistaan. Tällä kertaa otin magic wandin väliimme ja hieroin sillä sekä itseäni että orjaa. Lopetin tietysti taas, kun alkoi olla liian kivaa. Itseenihän tämä sääntö ei päde, joten menin orjan viereen makaamaan ja jatkoin magic wandilla leikkimistä parin orgasmin verran. Sitten orja jäi taas yksin.

Tulin orjan luo pillu märkänä vain siitä ajatuksesta, että pääsisin kohta ratsastamaan orjan kyrvän päällä. Kiipesin orjan päälle jälleen kerran ja hieroin itseäni orjan kyrpää vasten hetken ennen kuin ohjasin sen sisääni. Keinuin ensin hitaasti ja painauduin niin tiukasti orjaa vasten kuin pystyin, jotta saisin kyrvän mahdollisimman syvälle. Lisäsin pikkuhiljaa kierroksia ja intouduin lopulta kunnon vauhteihin.

Kun olin itse saavuttanut huipun, otin vielä magic wandin lisäosineen käyttöön ja viimeistelin työni. Ei siinä kauaa tarvinnut magic wandia käyttää, kun orja tuli. Jälkikeskusteluiden perusteella uskallan sanoa, että orjallakin oli varsin mukavaa, eikä itsellänikään ole valittamista.

Orja on siis onnellisesti tullut. Saa nähdä, milloin saa luvan moiseen hupiin seuraavan kerran…

-Kurittajatar

2 kommenttia artikkeliin ”Orja tuli. Säkissä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s