Piiskaa, persleluja ja muuta kivaa

Kun aloittelimme tätä blogia muutama kuukausi sitten, emme osanneet kuvitella, miten nopeasti saisimme lukijoita. Emme myöskään osanneet haaveilla monesta muustakaan asiasta, joita blogi on tuonut tullessaan. Olemme saaneet paljon hyvää ja mielenkiintoista palautetta sekä ideoita.

Nyt teemmekin ensimmäisen yhteistyöpostauksemme Huippukiva.fi:n kanssa. Haluamme, että blogissa ollaan näissä asioissa rehellisiä ja läpinäkyviä, joten ilmoitamme asian hyvin suoraan. Saimme kivan paketin Huippukivalta ja saamamme tuotteet esiintyvät tässä postauksessa. Emme kuitenkaan halua kirjoittaa valheellisesti tai keinotekoisesti, joten käytimme tuotteita niin kuin käyttäisimme mitä tahansa seksileluja ja postaus perustuu tositapahtumiin.

Toivottavasti kukaan ei pidä tätä häiritsevänä, koska me näemme tässä vain lähinnä hyviä puolia. Ensinnäkin, me rakastamme kaikenlaisia seksileluja ja niiden saaminen tarkoittaa enemmän kokeiluja uusien tuotteiden kanssa. Toivomme, että kokemuksistamme olisi hyötyjä teille lukijoillekin. Tämä auttaa meitä myös kirjoittamaan mahdollisimman usein, mikä on ollutkin tavoitteemme alusta alkaen.

Siirtykäämme nyt kuitenkin itse asiaan eli sessioon! Kun postista tuli ilmoitus paketin saapumisesta, emme malttaneet odottaa, että pääsisimme leikkimään. Ja oikeastaan saman tienhän kaikkea piti päästä kokeilemaan. Siveysvyön vaan piti pysyä edelleen paikallaan, mutta sekään ei tuottanut sen suurempaa ongelmaa, koska suurin osa leluista oli tarkoitettu orjan persettä varten (mikä yllätys!).

Ensimmäiseksi paketista paljastui uusi dildo, joka oli ollut ostoslistallamme jo hyvän aikaa. Se oli juuri sen kokoinen kuin mistä olimme haaveilleetkin: riittävän pitkä, jotta se sopii mahdollisimman monissa eri asennoissa käytettäväksi, mutta riittävän lyhyt myös aivan iholla panemiseen. Lisäksi olimme miettineet dildoa, jonka saisi tukevasti imukupilla seinään kiinni ja tässä yksilössä toteutui sekin toive. Aiempi dildomme on aina ollut kiinnitettynä harnessiin, joten oli hauska päästä kokeilemaan, millaista on kiinnittää dildo johonkin muuhun ja pistää orja töihin.

Komensin orjan kontilleen ja kiinnitin dildon seinään hänen eteensä. Käskin orjaa imemään dildoa kunnolla, eikä hänellä ollut lupaa lopettaa ennen kuin sanon niin. Tämän jälkeen pääsin käsiksi muihin leluihin ja valikoin seuraavaksi piiskaamiseen tarkoitetun lätkän. Olen aina ollut pääasiallisesti raippa- ja rottinkikeppinaisia, mutta jo jonkun aikaa olen halunnut päästä kokeilemaan jotakin hieman leveämpää piiskausvälinettä. Ja ai että, miten ihanasti tämä uusi lelu orjan pakaraa vasten läsähtikin! Testasin pari lyöntiä myös itseeni ja totesin, että kyllä tällaisessa leveämmässäkin mallissa on varsin pureva isku. Myös orjan vääntelehtiminen ja ääntely vahvistivat näkemystäni…

Kun orja oli saanut kärsiä riittävästi piiskaamisesta, jota uutuuden hurmoksessa jatkoin hyvän tovin, päätin käydä käsiksi orjan kirkkaana punoittavaan perseeseen. Meillä oli jo ennestään yksi eturauhaskiihotin, mutta saimme mahdollisuuden kokeilla uutta, muotoilultaan hieman erilaista kiihotinta. Orja tuntui äänistä päätellen tykkäävän tästäkin kiihottimesta varsin paljon, mutta mistäpä perslelusta hän ei pitäisi! En turhaan kutsu häntä anaalihuorakseni… Haluaisin joskus onnistua lypsämään orjaa g-pistettä kiihottamalla, kun hän on siveysvyössä. Kaikki nämä kiihottimet ovat ainakin itselleni hyviä apuvälineitä, koska sormitekniikkaani ei todellakaan kanna riittävän kauas tässä asiassa.

Sitten muistin, että paketissa oli pieni vibraattori, joka oli kyllä oikeastaan tarkoitettu naisille, mutta näin siinä hyvää potentiaalia myös unisex-leluna. Halusin kokeilla sitä itseeni, koska siinä oli kaikki mahdolliset herkut: klitoriskiihotin sekä pieni uloke perseen iloksi. Orjan pystyssä oleva perse oli vain aivan liian kutsuva, enkä kyennyt vastustamaan kiusausta survaista vibraa hänen perseeseensä surisemaan. Vibraattorin kaartuva muoto tuntui varsin otolliselta eturauhasen hieromista varten ja johonkin se osui erittäin hyvällä tavalla. Oikeastaan niin hyvällä tavalla, että se tuntui jo vähän liikaa palkitsemiselta. Rajansa kaikella ja kaivoin piiskan esiin.

Kun orja oli saanut kurinpalautuksen, käskin häntä imemään dildoa vielä oikein kunnolla kuolaten, koska seuraavaksi panisin häntä sillä perseeseen – ilman liukuvoidetta. Orja taisi oikeasti luulla, että olin tosissani siitä liukuvoiteettomuudesta, koska sen verran paljon kuolaa hän tuotti… En kuitenkaan ole niin julma, että tunkeutuisin orjaani ilman liukkaria. Otin esiin yhden älyttömimmän näköisistä seksileluista, jonka olen koskaan nähnyt: täyspakkauksen. Tässä tekopillu on täydennetty tissiparilla ja mielestäni se on kaikessa älyttömyydessään aivan mahtava! Heitin tekopillun orjalle ja ilmoitin, että nyt pitää alkaa harjoitella pillun nuolemista tällä feikkiversiolla, koska haluan myöhemmin orgasmin. Kun orja alkoi nuolla tekopillua, testasin uutta dildoa orjan perseeseen. Olin aika tyytyväinen siihen tuntumaan, jonka sain tällä dildolla. Orja alkoi olla kuitenkin jo niin loppu, että en päässyt kokeilemaan ihan kaikkea mahdollista. Ennen kuin lopetin panemisen, kerroin orjalle, että hänen nuolemansa tekopillu on se osoite, jonne hän saa tulla, kun siveysvyö otetaan pois. Lopuksi komensin väsyneen orjan keittämään meille teetä, että voisimme jutella uusista leluista kupillisen ääressä.

-Kurittajatar

6 kommenttia artikkeliin ”Piiskaa, persleluja ja muuta kivaa

  1. Eihän mainospostauksissa mitään vikaa ole, jos siitä heti alussa ilmoittaa. Ja kunhan niitä mainospostauksia ei ole yli 50% blogin sisällöstä. Joskushan tälläisten merkintöjen kautta voi saada itsellensä uusia vinkkejä kivoista leluista. Ja kivaahan se on, jos hyvän blogin kirjoittaja saa itsellensä leluja hieman palkkioksi. 🙂

    Mutta tämä postaus oli kirjoituksena tämän blogin huonoimpia.

    Tykkää

    • Harmi, että koet asian näin. Meillä on hyvin vaikea tietää tykkäävätkö lukijat postauksistamme vai eivät, kun kävijämäärä on ollut kasvussa jatkuvasti. Uskomme, että meillä on hyvin paljon erilaisia lukijoita. Meille saa toki aina laittaa ideoita postauksiin.

      Tykkää

  2. Hyvä oli tämäkin teksti! Kiinnostavintahan teillä on tuo suhteen yleinen kehittyminen ja kuinka pitkälle ollaan menossa 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s