Viisi päivää siveysvyössä

Nyt olisi luvassa sitä paljon puhuttua raporttia siitä, miten viisi päivää siveysvyössä sujui. Ja sujuihan se. Olkoonkin, että orja ei ollut täysin onnesta soikeana, kun hänet vyöhön lukitsin. Orja vihasi koko ajatusta, mutta samalla rakasti vihata sitä. Hänhän tekee tämän, niin kuin niin monet muutkin asiat, koska minä haluan sitä.

Juttelin tästä orjan kanssa ja hän kertoi tällä kertaa siveysvyöhön lukitsemisen olevan aivan erityisen nöyryyttävää, koska blogin lukijat olivat valinneet sen hänelle. Hän myös tiesi, että siveysvyöhön lukitseminen ei ole koko tarina, vaan pelkkä alku. Minut tuntien hän osasi odottaa toinen toistaan raastavampia koettelemuksia, jotka saisivat hänet rukoilemaan tulemista.

Kilttinä poikana hän oli kuitenkin valmis ottamaan haasteen vastaan. Itse hän muotoili asian niin, että haluaa rajojaan testattavan. Ja sehän sopi minulle paremmin kuin hyvin. Olin mielessäni varautunut siihen, että otan ilon irti näistä viidestä päivästä ja kiusaan orjaani niin paljon kuin mahdollista.

Mainitsinkin aiemmassa postauksessa siitä, että saattaisin antaa orjan nuolla minulle orgasmin sinä aikana, kun hän on siveysvyössä. Hän oli ollut mielestäni oikein nöyrä ja valpas ensimmäiset pari päivää ja kestänyt kiusantekoani varsin kiitettävästi. Hän oli sidottuna, hän oli häkissä, minun allani, kivekset sähköimpulssilaitteeseen kytkettynä… Ja kaiken hän kesti aika mallikkaasti. Mielestäni hän ansaitsi vähän jotakin kannustavaa, mutta samalla kiihottavaa. Ja koska minä halusin, että pilluani nuollaan pitkän kaavan mukaan, päätin antaa orjalleni siihen mahdollisuuden. Häntä ei todellakaan tarvitse kahta kertaa käskeä nuolemaan, hän rakastaa pilluani.

Riisuin housuni ja istuin sohvalle. Pidin kuitenkin pikkuhousut jalassa, että orja joutuisi ensin näkemään hieman enemmän vaivaa. Komensin hänet polvilleen eteeni ja käskin hänen nuolla minulle kaksi orgasmia, eikä hänen tullut pitää mitään kiirettä. Halusin orgasmini hitaasti ja huolellisesti nuoltuina.

Painoin hänen kasvonsa pikkuhousujani vasten ja tein selväksi, että hän ei pääsisi kuitenkaan paljaaseen pilluuni käsiksi ennen kuin olisi vakuuttanut minut pikkuhousujeni läpi innokkuudestaan. Orja oli enemmän kuin innokas ja hän olisi kyllä antanut minulle orgasmin vaikka pikkuhousujenkin läpi, mutta halusin oman mukavuuteni takia ottaa märät housut pois.

Paljaaseen pilluun käsiksi pääseminen tarkoitti kuitenkin sitä, että orja joutuisi nuolemaan säätelemässäni tahdissa. Otin raipan käteeni ja läimin sillä orjan pakaroita siinä tahdissa kuin halusin hänen nuolevan. Sain sitä mitä tilasinkin, kaksi orgasmia. Ensimmäinen orgasmi tuli kyllä omaan makuuni hieman liian nopeasti, joten annoin raipan laulaa ja vaadin vielä yhden ylimääräisen orgasmin.

Alku oli kevyempää kiusaamista, mutta nostin panoksia tarkoituksella pikkuhiljaa. Viimeinen kokonainen päivä siveysvyössä tarkoittikin jo kovempaa käsittelyä orjalleni. Suljin orjan häkkiin jo hyvissä ajoin odottamaan käyttöä. Jätin hänet sinne kädet selän taakse sidottuna niin, että nostin kädet köydellä vielä häkin kattoon kiinni. Annoin hänen odotella minua hyvän tovin samalla kun itse viihdytin itseäni hyvällä kirjalla ja lasillisella viiniä.

Kun menin hakemaan orjaa häkistä, hän oli jo hieman tuskastuneen oloinen, eikä häntä odottava käsittelykään varmaan hänen oloaan helpottanut. Avasin köydet hänen käsiensä ympäriltä ja kiinnitin talutushihnan hänen kaulapantaansa. Otin hihnasta tiukan otteen ja talutin hänet olohuoneen pöydän luo. Komensin orjan kontilleen pöydän päälle ja sidoin hihnan kiinni pöydänjalkaan.

Kaivoin esiin sähköimpulssilaitteen ja viritin siihen kiinnittyvät lenkit orjan kivesten ympärille. Laitoin päälle mikrofonitoiminnon, mikä tarkoitti sitä, että laite tuottaisi poimimiensa äänten mukaan sähköimpulsseja, jotka orjani puolestaan tuntisi kiveksissään. Asetin laitteen tietenkin orjan naaman eteen, jolloin hän tuntisi sähköimpulssin aina äännähtäessään.

Muun muassa näillä meillä leikittiin...

Muun muassa näillä meillä leikittiin…

Tässähän ei itsessään ole vielä mitään haastetta. Siksi olinkin pukenut päälleni strap-on-valjaat ja varustautunut isoimmalla dildolla, joka kaapistamme löytyy. Kun olin ensin pakottanut orjan ottamaan tekokyrvän syvälle kurkkuunsa, siirryin panemaan häntä sillä perseeseen (pienen alkulämmittelyn jälkeen). Rakastan panna orjaani perseeseen, joten tarjoilin hänelle aika rajut kyydit. Voitte vain arvata säästyikö hän sähköltä… Pidin panemisen aikana tiukasti kiinni talutushihnasta ja läpsin hänen pakaroitaan ronskilla otteella. Minulla on intoutuessani myös tapana kutsua orjaani kaikenlaisilla törkeillä nimillä.

Halusin päästä panemaan orjani persettä vielä paremmasta kulmasta, joten talutin hänet makuuhuoneen puolelle. Pistin hänet makaamaan vatsalleen ja kiipesin hajareisin hänen päälleen. Jatkoin hänen panemistaan lähietäisyydeltä strap-onilla niin kauan, että sain orgasmin. Tulemiseni jälkeen minulla ei ollutkaan orjalle käyttöä, joten vein hänet takaisin häkkiin.

Viikon aikana käytössä olivat myös nämä puppy play -kamppeet

Viikon aikana käytössä olivat myös nämä puppy play -kamppeet

Vapautettuani hänet vähän myöhemmin häkistä, hänestä huomasi, että nämä viisi päivää saisivat tulla jo hänen puolestaan päätökseen.

Viimeisen päivän iltana, jolloin orja tiesi vapautuvansa siveysvyöstä, päätin antaa hänen myös tulla. Hän oli mielestäni ansainnut tulemisensa kestämällä kaiken kiusantekoni kunnialla. Toki hän vinkui välillä, että saisi tulla, mutta kaikki sessiot ja kuritukset hän otti vastaan nöyrästi sekä palveli minua kiitettävästi. En tietenkään kertonut sitä hänelle, vaan annoin hänen odottaa koko illan vyöstä vapautumista ja annoin ymmärtää, että laukeaminen ei tule kysymykseen.

Katselimme yhdessä televisiota, kun hävisin hetkeksi makuuhuoneeseen. Vedin mustat, korolliset saappaat jalkaan ja pistin ”juhlan kunniaksi” lateksimekon päälle. Palasin olohuoneeseen ja komensin orjan riisuutumaan. Hän oli silminnähden innoissaan ja vaatteet lähtivät päältä ennätysajassa.

Käskin orjan kontilleen lattialle ja kysyin haluaako hän tulla. Vastauksen voitte varmaan arvata. Ainoa ehto tulemiselle oli se, että hänen piti runkata ja laueta saappailleni ja lopusi nuolla omat spermansa saappailta. Orja ei ole eläissään ollut niin halukas nuolemaan omaa spermaansa…

Kun saappaani olivat taas puhtaat, menimme orjan kanssa sängylle makoilemaan. Otin orjan kainaloon siliteltäväksi ja juttelimme kuluneista päivistä kaikessa rauhassa. Tämä oli meille molemmille positiivinen kokemus, joten ehkäpä pääsette ottamaan osaa vastaaviin äänestyksiin jatkossakin!

-Kurittajatar

Yksi kommentti artikkeliin ”Viisi päivää siveysvyössä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s